Sotilaita, Mannerheim ristin ritareita, urheilijoita ja sankarivainajia

Suomen täyttäessä 100 vuotta ja Savonlinnan Pallokerho kunnioitettavat 88 vuotta

Jääurheilu ja SaPKo ovat kuuluneet erottamattomasti yhteen vuosikymmenet. Oheiseen kirjoitukseen on kerätty joitakin henkilöitä ja kohtaloita, mitkä liittyvät jääkiekkoon, jääpalloon jopa SaPKoon ja viime sotiin. Savosta on vuosisadat lähdetty puolustamaan kuningasta tai isänmaata, näin tapahtui myös 1941, kun maineikas Tyrjän Rykmentti eli JR 7 perustettiin Savonlinnassa ja sen lähipitäjissä.

Sodan aikainen sukupolvi kantoi raskaan taakan Suomen säilymisestä itsenäisenä. Huolimatta sodan järkytyksistä, sotilaille pyrittiin rintamalla järjestämään toimintaa, mikä saisi hetkeksi huomion pois etulinjan taistelupoteroista. Urheilu ja liikunta olivat oiva keino pitää yllä fyysistä kuntoa ja lisätä joukkojen yhteenkuuluvaisuutta. Savonlinnalainen Valle Teijonmaa oli JR 7:n I pataljoonassa itse esimerkkinä ja puuhamiehenä kannustamassa kaikkia Tyrjän rykmentin sotilaita liikkumaan ja pitämään huolta taistelukunnostaan.

Jääkiekkoa sodan keskellä:

Syksyllä 1939 odoteltiin jälleen uuden pelikauden alkamista, pääsyä jäälle ja harjoituksiin. Sinä talvena sai SM-sarja kuitenkin jäädä. Joukkueen harjoitukset tutulla jääkentällä vaihtuivat ylimääräisiin kertausharjoituksiin lokakuussa 1939. Talvisota syttyi 30.11.1939.

Talvella 1939-40 ei jääkiekkoa ehditty pelata, pelaajat olivat rintamalla. Myös harjoitustoiminta oli hyvin hiljaista. Moskovan rauhan jälkeen talvella 1940-41 pelattiin vuoden tauon jälkeen normaali SM-sarja kahdeksan joukkueen voimin. Sarja pelattiin yksinkertaisena, jokainen joukkue pelasi seitsemän ottelua. Mestaruuden vei nimiinsä helsinkiläinen KIF, ja hopeamitalitkin matkasivat pääkaupunkiin HJK:lle. Paras maalintekijä oli KIF:n Holger Granström 13 maalillaan. Pelikausi jäi Granströmin viimeiseksi: seuraavana vuonna tuore maalikuningas ja Suomen mestari kaatui sodassa.

Joulun viettoa Kaljalanjärven maisemissa 1943

Jatkosodan alkamisen vuoksi ei SM-sarjaa kyetty sotatoimien vuoksi pelaamaan kaudella 1941-42. Vuoden 1942 alkupuolella rintamalinja oli edennyt kauemmas itään ja vihollisen ilmatoimintakin oli hiljaisempaa. Kevättalvella pelattiin kuitenkin joitakin epävirallisia otteluita.

Sodan jatkumisesta huolimatta talvella 1942-43 pystyttiin pelaamaan niin sanottu sotasarja.

Sota oli pääosin asemasotaa ja jääkiekon SM-sarja aloitettiin seuraavanakin talvena. Kauden 1943-44 sotasarjan kanssa ei oltu yhtä onnekkaita kuin edellisenä talvena. Esimakua tulevasta antoi TPS:n ja Ilveksen välinen ottelu Turun Urheilupuistossa tammikuussa 1944. Kesken pelin annettiin ilmahälytys ja niin pelaajat kuin katsojat ryntäsivät suojaan. Tällä kertaa jääkiekkoväki selvisi säikähdyksellä.

6.2.1944 oli Helsingissä kohtalokas ilta. Tuon talven sotasarjalle päätöksen loi Karhu-Kissojen ja TBK:n kohtaaminen Helsingissä Kaisaniemen kentällä. Ottelu oli tamperelaisen TBK:n ainoa kohtaaminen sarjassa Karhu-Kissoja vastaan, peliä oli mainostettu runsaasti ja ihmisiä oli kerääntynyt Kaisaniemeen sankoin joukoin. Ottelusta odotettiin tiukkaa. Lomalle päässeet pelaajat taistelivat voitosta, kunnes tuli selväksi, että kyse olisi paljon vakavammasta kuin jääkiekkopelistä. Kello 18.52 annettiin kaupungissa ilmahälytys. Osa lukuisista sotavuosien aiheettomista ilmahälytyksistä turhautuneista helsinkiläisistä uskoi, ettei pommeja tulisi enää eikä hakeutunut suojaan.

Osa katsojista ja pelaajat suojautuivat, mutta tällä kertaa ei vahingoilta vältytty ja suurin osa nuorista meni lautarakenteiseen pukukoppiin, jossa ratapihalle tarkoitetut pommit silpoivat nuoria ja tappoivat kolme. Yksi pommeista osui keskelle kenttää, toinen maaleista sinkoutui läheisen puun latvaan.

Pommitus merkitsi paitsi Helsingin helmikuun 1944 suurpommitusten alkamista myös jääkiekkokauden loppua. Helsinkiin kohdistuu 6.2. -7.2 16.2.-17.2 ja 26.2.-27.2 massiiviset Neuvosto-ilmavoimien pommitukset 2000 :lla pommituslennolla.

Helsingin Sanomat uutisoi 6.-7.2.1944 Helsinkiin kohdistuneesta pommituksesta 8.2.1944

Jääkiekon Sm-sarja jäi kesken joukkueiden ehtiessä pelata vain 3-7 ottelua. Suomen mestaruutta ei ratkaistu.

Luonnollisesti sota vaikeutti kansainvälistä urheilutoimintaa melkoisesti. Vuoden 1940 ja 1944 olympialaiset jäivät pitämättä, eikä jääkiekon maailmanmestaruudesta pelattu vuosina 1940-46.

Puolustusvoimat otti Jääkiekon urheiluohjelmaansa. Asemasotavaiheen aikana urheilu oli tärkeä mielenvirkistäjä sotilaille ja urheilutoimintaa järjestettiin sotatoimialueella runsaasti. Etenkin yhteenkuuluvuutta lisäävien pallopelien tärkeyttä korostettiin. Vaikka jääkiekkoon suhtauduttiin myönteisellä asenteella, rajoittivat sen harrastamista sekä olosuhteet että välinepula.

Jääkiekkokaukaloita oli rintamalla ainakin neljä: Mainilan kylän lähellä Valkeasaaressa oli yksi, Äänislinnassa yksi ja Aunuksen lähellä kaksi kaukaloa. Eri alueet pelasivat omia epävirallisia sarjojaan aina puitteiden salliessa, ainakin tiedetään pelatun Kannuksen, Aunuksen ja Maaselän sarjat. Sotatoimialueen suurin vuosittainen talviurheilutapahtuma olivat Karhumäen kisat, jotka käytiin kolmena talvena 1942-44. Jääpeleistä kisoissa pelattiin jääpalloa, joka tuohon aikaan oli suosioltaan pitkälti jääkiekon tasoinen. Lisäksi monet jääkiekkoilijat pelasivat jääpalloa.

Jatkosodan aikana harjoiteltiin. kun voitiin, ja viralliset sarjat pyrittiin pelaamaan mahdollisuuksien mukaan. Kausi 1943-44 jäi kesken, mutta jo seuraavana talvena SM-sarja päästiin pelaamaan normaalissa muodossaan. Maaotteluita päästiin pelaamaan ja luomaan pohjaa tulevalle menestykselle kansainvälisillä kentillä. Talven 1944-45 mestaruuden voitti Ilves.

Tampereen ensimmäinen valtakausi Suomen jääkiekkoilussa alkoi.

Ilves-HJK ottelu talvella 1941 (kuva Tampereen museo)

Mannerheim ristin ritari Tuomas Gerdt ja SaPKo

Tuomas Albin Gerdt syntyi 28.5.1922 Heinävedellä ja on Mannerheim ristin ritari nro 95. Tuomas Gerdt taisteli JR 7:n riveissä vuoden 1941 lopulta aina kesään 1944.

Hän eteni urallaan taistelulähetistä jääkärijoukkueen johtajaksi Er.P 12: ssa kunnes haavoittui kolmannen kerran Siiranmäessä kesäkuussa 1944, mutta palasi vielä rintamalle Vuosalmen- Äyräpään taistelujen hiljennettyä.

1940- luvulla Gerdt pesäpalloili Savonlinnan Pallokerhon suomensarjajoukkueessa. Hän toimi konttoristina ja työnjohtajana Oy Wilh Schauman Ab osto- ja lähetysosastolla Savonlinnassa 1944–1947 ja metsäpalkkalaskennan ja -kirjanpidon uudistustehtävissä Oy Kaukas Ab Savonlinnassa 1947–1950

Jotakin Tyrjän Rykmentin hengestä kertoo, että kaikkiaan 14 jossain vaiheessa JR 7:n riveissä palvellutta miestä nimitettiin Mannerheim ristin ritariksi. Keskimäärin muissa Jalkaväkirykmenteissä palkittiin 3 sotilasta Mannerheim ristillä.

Mannerheim Ristin ritareista 49 oli kotoisin Karjalasta (24 Kannakselta), 35 Pohjanmaalta ja 30 oli Savon pitäjistä. Uudeltamaalta tuli 29, Hämeestä 25, Satakunnasta 14, Varsinais-Suomesta 6 ritaria. Mainittakoon, että nimitetyistä ritareista 3 eteni Puolustusvoimain komentajiksi: Erik Axel Heinrichs toimi komentaja hetken aikaa 1945 Kaarlo Aleksanteri Heiskanen 1953-1959 ja Yrjö Keinonen 1965-1969.

Yrjö Keinonen palveli Savonlinnan Sotilaspiirissä 1940 -luvulla toimistoupseerina.

Savonlinnan alueen lähipitäjien miehistä nimitettiin sotien aikana useita Mannerheim ristin ritareita:

Vänrikki Eino Juhani Ripatti syntyi 15.12.1920 Säämingissä, mikä liitettiin nykyiseen Savonlinnaan 1972. Hän taisteli jatkosodassa JR 7:n II pataljoonassa jääkärijoukkueenjohtajana, komppanian vääpelinä ja joukkueen varajohtajana JR 49:ssä. Rauhan tultua hän jäi Puolustusvoimien palvelukseen ja palveli toimistoupseerina Helsingin Sotilaspiirin Esikunnassa kuolemaansa asti vuoteen 1965.

Eino Ripatille oli esitetty Mannerheim ristiä jo talvisodan ansioiden perusteella. Talvisodassa Ripatti puolusti isänmaataan ryhmänjohtajana JP:3:ssä

Eino Ripatti kuoli 18.7.1965 Helsingissä ja hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaalle Helsinkiin.

Kersantti Väinö Albin Hämäläinen (ritari nro 167) syntyi 1.3.1920 Kerimäellä, mikä nykyisin on osa Savonlinnan kaupunkia. Hän taisteli JR 7:n II Pataljoonan jääkärijoukkueen riveissä konepistoolimiehenä ja eteni joukkueenjohtajaksi. Rauhan tultua Väinö Hämäläinen palveli Puolustusvoimissa mm. Taistelukoululla Tuusulassa ja Helsingin Sotilaspiirin Esikunnassa lähinnä viestihuoltotehtävissä. Väinö Hämäläinen kuoli 26.10.2005 Tuusulassa ja hänet on haudattu Tuusulaan Paijalan hautausmaalle.

Maaseudun kuntien ritarien määrässä esille nousee Parikkalan kunta. Siellä syntyneistä peräti 4 nimitettiin Mannerheim ristin ritareiksi. Kaikista ritareista oli maaseudulta kotoisin 142.

Parikkalan miehiä oli myös 28.6.1917 syntynyt Leo Kojo, joka palveli Rajajääkäripataljoona 4:ssä joukkueenjohtajana. Kojo nimitettiin ritariksi elokuussa 1942 numerolla 82.

Leo Kojo yleni rauhan aikana majuriksi palveltuaan puolustusvoimissa eri tehtävissä mm. Lappeenrannan ja Mikkelin Sotilaspiireissä. Maj Leo Kojo kuoli 25.1.2006 Lappeenrannassa, haudattu Parikkalaan Vierevin hautausmaalle.

Mannerheim Ristin ritari nro 140 Eino Kiiveri syntyi Parikkalassa 3.3.1923.

Eino Kiiveri taisteli toisessa 2. divisioonan yhtymistä 1.JR:49:ssä, mikä oli Saimaan suojeluskuntapiirin perustama rykmentti. Se perustettiin 17. kesäkuuta 1941 annetun yleisen kutsun ylimääräisistä kertausharjoituksista jälkeen. Reserviläisistä muodostetun rykmentin perustamispaikkoina toimivat Pieksämäki, Puumala, Juva, Kangasniemi, Virtasalmi ja Haukivuori.

Eino Kiiveri taisteli konepistoolimiehenä ja ryhmänjohtajana 1./JR 49 :ssä. Hän teki elämäntyönsä sodan jälkeen kirvesmiehenä ja rakennusurakoitsijana 1970- luvulle asti. Eino Kiiveri kuoli 15.7.1993 Punkaharjulla ja hänet on haudattu Parikkalaan Uudelle hautausmaalle.

Ritari nro 141 Heikki Kärpänen syntyi 13.11.1914 Parikkalassa ja nimitettiin ritariksi kesällä 1944.

Heikki Kärpänen palveli jatkosodassa konepistoolimiehenä JR:28:ssa jatkosodan loppuvuosina 1943-1944 ryhmänjohtajana JR 49 :ssa ja 1/ ErP 12:ssa mm. Äyräpään ja Vuosalmen taisteluissa. Sodan jälkeen Heikki Kärpänen jatkoi maanviljelystään kotitilallaan Parikkalassa aina vuoteen 1963.

Heikki Kärpänen kuoli 29.12.1963 Parikkalassa ja hänet on haudattu Parikkalaan Uudelle hautausmaalle.

Parikkalassa on syntynyt myös ritari nro 166 Mikko Anttonen. Hän syntyi 15.3.1911 ja oli jo mukana talvisodassa taistelulähettialiupseerina KTR 12 :ssa Kollaalla.

Jatkosodassa Mikko Anttonen haavoittui kahdesti. Hän toimi konekivääriampujan apulaisena ja konekivääripuolijoukkueen johtajana 33.RajaK:ssa 1941, JR 28:ssa 1942–1944 ja 12./JR 49 :ssa 1944 mm. Tyrjän, Elisenvaaran, Räisälä, Muolaan Valkeasaaren, Siiranmäen ja Vuosalmen taisteluissa.

Mikko Anttonen jatkoi elämäntyötään maanviljelijän ammatissaan sotien jälkeen omalla maatilallaan Parikkalassa aina 2000 - luvulle asti. Mikko Anttonen kuoli 22.2.2005 Parikkalassa ja hänet on haudattu Parikkalaan Uudelle hautausmaalle.

Rantasalmella 21.11.1918 syntynyt Rantasalmen kunnankirjurin poika Jouko Kiiskinen kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1936. Jo talvisodassa Kiiskinen toimi Savonlinnan suojeluskuntapiirin esikunnassa toimistoupseerina sekä joukkueenjohtajana Polkupyöräpataljoona 6:ssa. Jatkosodan alkuvaiheessa Tyrjän taisteluiden jälkeen 8.8 1941 silloinen luutnantti Jouko Kiiskinen sai I/JR/7:n kolmannen komppanian päällikkyyden, jota tehtävää hän hoitikin menestyksekkäästi läpi jatkosodan. Kiiskinen palveli sodan jälkeen toimistoupseerina Kotkan ja Helsingin sotilaspiirien esikunnissa ja viimeksi PE:ssa vuodet 1950–1955 edeten majuriksi. Maj Jouko Kiiskinen kuoli 1985 ja on haudattu Kirkon hautausmaalle Espooseen.

Eero Seppänen syntyi 18.8.1924 Punkaharjulla, mikä nykyisin on myös osa Savonlinnaa. Hän teki elämäntyönsä sodan jälkeen kirvesmiehenä And. Auvinen Oy Putikon Sahalla Punkaharjulla 1948–1984.

Eero Seppänen toimi panssarintorjuntatykkimiehenä ja -lähitorjuntamiehenä 14./JR 49:ssä. Eityisesti hän kunnostautui kesäkuussa 1944 Siiramäessä tuhoamalla partionsa kanssa muutamassa päivässä PANSSARIKAUHUILLA 7 venäläisten panssarivaunua. Hänet nimitettiin ritariksi 4.7.1944 nrolla 138 ja oli nimittämishetkellä vain 19 -vuotias.

Poikkeuksellista Seppäsen nimittämisessä oli se, että Adolf Ehrnrooth esitti Seppäsen nimittämistä ritariksi, vaikka Seppänen palveli tuolloin JR 49:ssä, mutta alistettuna JR 7:lle.

Panssarintorjuntamies Eero Seppänen syntyi Punkaharjulla

Silloinen Evl Ehrnrooth näki heti Seppäsen toiminnan tuloksen - rintama ei murtunut Siiranmäessä. Myöhemmin Eero Seppänen ja Adolf Ehrnrooth ystävystyivät ja Ehrnrooth valitsi Seppäsen yhtenä kahdeksasta ritarista kantamaan marsalkka Mannerheimin arkkua hautaan helmikuussa 1951.

Eero Seppänen oli myös yksi niistä neljästä ritarista, jotka jättivät viimeiset jäähyväiset Adolf Ehrnrooth arkulle helmikuussa 2004 Eero Seppänen kuoli 2.10.2004 Punkaharjulla ja hänet on haudattu Punkaharjulle.

Yllä olevassa kuvassa suomalainen sotilas ihmettelemässä panssarinyrkin kanssa tuhottua venäläisvaunua (SA-kuva)

Juvalta on kotoisin 1.10.1917 syntynyt Einar Schadewitz. Hän taisteli talvisodassa JP 3:n riveissä Karjalan kannaksella. Jo silloin hän tuli tunnetuksi neuvokkuudestaan ja rohkeudestaan. Laajalti tunnettiin hänen lausumansa seisoessaan vihollisen panssarivaunun kannella koputtaen käsikranaatilla vaunun kansiluukkua saadakseen ryssän avaamaan sen: "Avvoo Iivana, kuolema kolkuttaa."

Jatkosodan alkuvaiheessa Schadewitz palveli JR 49:ssä ja JR 28:ssa joukkueen varajohtajana ja jatkosodan loppuvaiheen joukkueen johtajana /JääkJ/III/JR 7.

Sotilasmestariksi ylennyt Einar Schadewitz jäi rauhan tultua puolustusvoimien palvelukseen ja toimi eri tehtävissä Haminassa Kymen Jääkäripataljoonassa aina vuoteen 1967, jonka jälkeen hän teki vielä toisen työuran Hamina Satamalaitoksen palveluksessa aina vuoteen 1980. Ritari nro 110 Einar Schadewitz uoli 10.2.1981 Haminassa. Hänet 0n haudattu Haminaan Ristiniemen hautausmaalle.

Sotavuosina kaatuneita SaPKon pelaajia: Teijonmaa Valentin (Valle)

Valle Teijonmaa Karjalan Kannaksen marssikilipailun jälkeen 1942 (Sa-kuva)

Valle Teijonmaa syntyi Savonlinnassa 3.7.1915 ja menehtyi rintamalla kesän 1944 suurtaisteluissa Kannaksella, Äyräpäässä/ Vuosalmella 6.7.1944 ( joissakin lähteisä voi olla 4.7)

Martti Koskimaan kirjoittamassa Tyrjän Rykmentti teoksessa 4.7.1944 tapahtumat Äyräpäässä on kuvattu seuraavasti:

”Venäläiset olivat päättäneet murtaa Äyräpäässä JR 7:n ja JR 49 :n vastarinnan 4.7 klo 4.00 alkaneella valtaisalla tykistökeskityksellä. Yksi vihollisen pataljoona tunkeutui päivän aikana jopa Äyräpään harjun läpi uoksen rantaan saakka, mistä se pystyi konekiväärein tulittamaan Vuoksella liikkuvia suomalaisten veneitä ja vastarannan joukkoja.

Tilanne paheni entisestään, kun I Pataljoonan komentaja maj. Eino Kuvaja haavoittui ja 7.Komppanian päällikkö Erkki Tikkanen kaatui.

Tällöin JR 7:n I pataljoona viestiupseeri luutnatti Valle Teijonmaa otti sillanpään joukot komentoonsa tässä vaikeassa tilanteessa. Hän sai vihollisen sisäänmurron rajoitetuksi nopeilla vastatoimilla. Vuoksen rantaan tunkeutunut vihollinen tuhottiin ja puolustus järjestettiin ennalta valmisteltuihin taka-asemiin Äyräpään taaemmalle harjanteelle.

Jalkaväkirykmentti 7 oli kyennyt pitämään sillanpääasemansa 4.7 lähes yli inhimillisin ponnisteluin. Rykmentin komentaja evl Adolf Ehrnrooth oli heittänyt vastaiskuihin valtaosan reserveistään. Myös venäläiset olivat kärsineet päivän aikana yli tuhannen miehen tappiot.

4.7.1941 oli erittäin raskas päivä myös JR 7:lle: Rykmentti menetti pataljoonan komentajan, komppanian päällikön ja lukuisia joukkueenjohtajia. Erinomainen viestiupseeri ja monen alan aktiivi Tyrjän Rykmentissä luutnantti Valle Teijonmaa kaatui 4.7 iltapäivällä Äyräpäässä ( Vuosalmella 6.7). JR 7 menetti kaatuneina tai haavoittuneina 4.7 aikana 350 sotilasta

Pataljoonan viestiupseerina maineikkaassa Savolaisrykmentissä, Tyrjän Rykmentissä eli Jalkaväkirykmentti 7:ssä palvellut Valle Teijonmaa on haudattu Savonlinnan Talvisalon hautausmaalle”

Valle Teijonmaan sotatie alkoi I.Pataljoonan ja JR 7:n perustamisjärjestelyillä Savonlinnan Pääskylahden alueella /Kaartilassa I/7 .Pr:n kasarmialueella. Pataljoonan komentajaksi määrättiin majuri Eino Polon. II Pataljoona perustettiin II/7.Pr:n kasarmialueella Kumpurannassa. Pataljoonan komentajaksi määrättiin kapteeni Mikko Määttä. I ja II Pataljoonan miehistö oli varusmiehiä eri puolilta Suomea. III Pataljoona perustettiin Kumpurannassa ns. mörssärituliaseman alueella. Perustamisesta vastasi Savonlinnan suojeluskuntapiiri. Pataljoonan komentajaksi määrättiin kapteeni Tauno Marttinen. III Pataljoonan miehistö muodostui Kiteen ja Kesälahden kuntien reserviläisistä ja nostomiehistä.

Perustamisen tultua suoritetuksi 13.6 mennessä koko JR 7 siirtyi koulutukseen ja taisteluvalmiuteen 30.6.1941 mennessä lähelle vanhaa rajaa. Sodan alussa JR 7 osallistui 2.Divisoonan osana koviin taisteluihin Tyrjän ja Tyrjän kylän alueella heinäkuussa 1941 Elokuun aikana 1941 JR 7 eteni Karjalan Armeijan hyökkäyksen vanavedessä Ihalan, Lahdenpohjan kautta kauas Laatokan rantaan Pölkinniemeen.

Elokuun lopulla 1941 JR 7 siirrettiin Taljalan ja Peipolan kautta Karjalan Kannakselle, missä taistelut jatkuivat 28.8.1941 Pihlaisissa. Elokuun viimeiset päivät JR 7 oli taisteluvalmiudessa Riihiön ja Kekrolan alueella ennen Ohtan taistelua 4.9.1941, mihin suomalaisten eteneminen sitten Kannaksella päättyikin ja raskaan taipaleen käynyt JR 7 siirrettiin lepoon ja huoltoon Multalan alueelle lokakuun alkuun asti ja samalla alkoi lähes kolme vuotta kestänyt asemasotavaihe.

Niin kuin tiedämme, Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen Kannaksella 9.6.1944 ja JR 7 kantoi raskaan taakan Suomen puolesta ensin 10.6 Hartosen -Uusikylän alueella, jota seurasi 12.6-16.6 ankarat Siiranmäen taistelut. Siiranmäessä JR 7 pysäytti puna-armeijan hyökkäyksen, mutta omat taistelutappiot olivat mittavat: 72 upseeria, 185 aliupseeria ja 716 miestä.

Siiranmäestä JR 7:n pataljoonat vetäytyivät Kirkkojärven ja Punnusmäen kautta Salmenkaistaan 19.6 mennessä ja sen jälkeen Vuoksen molemmin puolin käytiin raivokkaat taistelut Äyräpään -Vuosalmen alueella 20.6-9.7.1944.

Vuosalmen Äyräpään alueella iltapäivällä 4.7 (6.7) Valle Teijonmaa menehtyi ja hänen 3 vuotta kestänyt sotataipaleensa oli päättynyt. Alueella taistelleiden suomalaisjoukkojen tappiot olivat kaatuneina 4.7.1944 kaikkiaan 423 sankarivainajaa.

Valle Teijonmaan urheilusaavutukset:

Ennen sotaa Valle Teijonmaa palveli liikeapulaisena Kaurosen Rautakaupassa ja ystävystyi jo silloin Osmo Parkkisen kanssa, jolla myös oli erittäin merkittävä rooli SaPKon kehittymisessä 1940 ja 1950 -luvuilla. Pojilla oli talvisin tapana harjoitella ruokatunnilla Koululahden jäällä jääpalloa.

Teijonmaan nuorempi veli Paavo Teijonmaa harrasti jääpallon ohella myös jääkiekkoa ja oli omalta osaltaan luomassa SaPKolaista palloilukulttuuria 1940-luvulta lähtien. Paavo Teijonmaa ylsi jääkiekossa Sm-sarjapelaajaksi SaiPassa kaudella 1959 -1960.

Savonlinnalaisista urheiluseuroista Valle Teijonmaa edusti Savonlinnan Rientoa ja Savonlinnan Pallokerhoa. SaPKon jääpallojoukkueen pelaajana Valle Teijonmaa oli saavuttamassa SM -tasolla sijoja 9,11 ja 12 vuosina 1938- 1939 ja 1941.

Tyrjän Rykmentissä monipuolisena innostajana ja urheilumiehenä vaikuttaneen Valle Teijonmaan paras saavutus Kalevan Kisoissa oli 1500 metrin kuudes sija vuonna 1943 jolloin syntyi myös oma ennätys 4.00,2. 800 metrin ennätys oli 1.57,6 ja 3000 metriä taittui aikaan 8.48,9 vuonna 1939.

Syyskuussa 1942 Valle Teijonmaa kunnostautui voittamalla Karjalan Kannaksen joukkojen marssimestaruuden 20 km:n matkalla. Marssi suoritettiin sotilaspuvussa aseen kanssa ja lisäpakkaus painoi 10 kiloa. Toiseksi tullut huippuhiihtäjä ja JR 7:n komppanianpäällikkö Pekka Vanninen hävisi Teijonmaalle peräti 8 minuuttia.

Jatkosodan vuosina 1943 ja 1944 jääpallon Suomen mestaruudet ratkaistiin cup- menetelmällä ja SaPKon ja Teijonmaan taival päättyi kummallakin kerralla karsiutumiseen avauskierroksilla, mikä tosin 1943 pelattiin poikkeuksellisissa olosuhteissa Karjalan Kannaksella:

Vuonna 1943 jääpallon Suomen mestaruuskilpailu oli mahdollista järjestää jatkosodasta huolimatta, koska Suomen rintamalla oli talvella 1943 sen verran hiljaista. Olosuhteiden pakosta sarja pelattiin kuitenkin cup-kilpailuna, joka ratkaisi "sotavuoden 1943 jääpallomestaruuden". Kilpailuun osallistui kymmenen joukkuetta. Uutena joukkueena mukana kilpailussa oli Helsingin Hukat, joka oli perustettu jatkamaan Viipurin Palloseuran toimintaa. ViPS ei palannut jatkosodan aikana takaisinvallattuun Viipurin Susien tavoin. Muita viipurilaisseuroja kilpailussa ei ollut Ilveksen poisjäännin takia. Tuon ajan parhaista seuroista kilpailusta puuttuivat myös muun muassa Akilles, LUM jaYVPS.

Asemasotavaiheen aikana pelaajat pystyivät harjoittelemaan rintamalinjan taakse jäädytetyllä jääpallokentällä silloin tällöin, joukkueiden yhteisharjoitukset tosin jäivät vähäisiksi osan pelaajista ollessa rintamalla ja osan kotiseudulla. Joukkueet eivät myöskään aina saaneet pelata parhaalla kokoonpanollaan pelaajien ollessa rintamalla.

Ottelut piti pelata nopeassa tahdissa ja avauskierroksella Helsingin Väinämöisen kentällä pelattiin kolme ottelua peräkkäin. Ainutlaatuinen tapaus oli kuitenkin välieräottelu WP-35:n ja SaPKon välillä. Tammikuun 31. päivänä pelattu ottelu pelattiin aivan rintamalinjan takana JR 7:n vastuualueella Kaljalajärven jäällä, koska niillä seuduilla palveli paljon WP-35:n pelaajia. Ottelupaikalta oli matkaa pääasemaan vain pari kilometriä. Taustalla kuului tykkien jyminä luomassa ottelulle omanlaisensa tunnelman. Kentältä oli suora näköyhteys etulinjaan, joten kentän reunoilla olevan yleisönkin piti olla ääneti.

WP-35 voitti erikoisissa olosuhteissa pelatussa ottelussa SaPKon 8-0.

Loppuottelun WP-35 sai pelata kotikentällään Varkaudessa HIFK:ta vastaan. HIFK johti tauolla 0-2, mutta WP-35 voitti lopulta ottelun maalein 3-2 ja sai ensimmäisen mestaruutensa. Koskaan aiemmin Jääpallon Suomen mestaruus ei ollut mennyt Viipurin tai Helsingin ulkopuolelle.

SaPKon jääkiekkojoukkue kunnioittaa Valle Teijonmaan muistoa luovuttamalla kiertävän Vallen maljan kauden arvokkaimmalle pelaajalle. Vallen malja on kiertänyt kauden parhaan pelaajan mukana 1940-luvulta lähtien.

Toinen Savonlinnassa asunut ja rintamalla kaatunut SaPKoa edustanut jääpalloilija ja pesäpalloilija on 12.12.1915 Viipurissa syntynyt luutnantti Pentti Pukero, joka menehtyi palvellessaan Jalkaväkirykmentti 52:ssa ja sen 5.ssä komppaniassa Ontajoella kesällä 1943.

Pentti Pukero edusti SaPkon ohella myös Viipurin Palloseuraa, Viipurin Kisa-veikkoja.

Kun Viipuri oli talvisodassa menetetty, Pukero siirtyi Savonlinnaan ja edusti SaPKoa jääpallon Sm-sarjassa 1941, tosin SaPKo jäi silloin talvella 1941 omassa kolmoslohkossaan viimeiseksi.

Savonlinnassa 5.2.1918 syntynyt Veikko Mustasalo kuului SaPKon jääpallojoukkueen runkomiehiin, kun joukkue pelasi jääpallon mestaruussarjassa 1938 ja 1939.

Mustasalo oli jääpallossa keskushyökkääjänä ja lisäksi hän pelasi pesäpalloa Savonlinnan Riennossa ja SaPKossa jalkapalloa.

Apteekkarin ura jäi haaveeksi, sillä vänrikki Mustasalo kaatui Pitkärannan puolustustaistelussa 6.3.1940 eli vain viikkoa ennen rauhan tuloa. Veikko Mustasalo haavoittui kertaalleen jo tammikuussa 1940, mutta palasi rintamalle. Mustasalon joukko osasto oli Kevyt Psto 12 ja hänet on haudattu Savonlinnan Talvisalon hautausmaalle.

Tyrjän Rykmentin urheilutoiminnasta:

Vänr Jaakko Ketola muistelee Tyrjän Rykmentin urheilutoimintaa: ”Kun muistelee sodanaikaisen rykmenttimme taivalta, liittyy sen sotamenestykseen olennaisesti asemasodan aikainen urheilutoiminta. Urheilu ei ollut vain intomielisten ja kovakuntoisten miesten harrastus, vaan siitä tuli JR 7:ssä todellinen joka miehen asia- massaurheilua parhaimmillaan”

Asemasodan aikanen urheilutoiminta oli JR 7:ssä erittäin vilkasta. Ensimmäinen virallinen kilpailu lienee I pataljoonan lohkolla lienee ollut 13.12.1941 pidetty hiihtokilpailu, missä I/JR 7 miehet kilpailivat viestin hiihdossa 10 x 5:km:n hiihdossa vänrikki Pekka Vannista vastaan. Vanninen hiihti kaikki osuudet ja voitti ajalla 4.00,33 ja miesten joukkue tuli toiseksi 10 minuuttia hävinneenä.

Talven 42 jälkeen raivattiin ja tasoitettiin peltoja pallopelejä varten, jolloin jalkapallon, pesäpallon ja koripallon harrastaminen oli mahdollista. Parakeissa harjoitettiin erilaisia voimailulajeja laidasta laitaan.

Painissa ja nyrkkeilyssä järjestettiin halukkaille opetusta ja harjoittelua. Samoin järjestettiin ampuma-, ja suunistuskilpailuja sekä monenlaisia sotilasotteluja. Tyrjän Rykmentin edustajat osallistuivat säännöllisesti 2.Divisoonansa mestaruuskilpailuihin. JR 7:n joukkue voittikin Divisioonan jalkapallomestaruuden kesällä 1943.

JR7:n tiedotuslehden Tyrjän Sanomien kautta kilpailujen tulokset levisivät jokaiseen korsuun ja poteroon, mikä lisäsi kilpailuhenkeä entisestään.

JR 7:n kärkinimiä kesällä 1942 yleisurheilussa oli Valle Teijonmaa, joka kunnostautui muutenkin Pataljoonassaan monitoimimiehenä, niin musiikin kuin urheilunkin parissa. Tammikuussa 1943 Valle Teijonmaa hiihti 1040 km ja kaikkiaan 1774 Tyrjän Rykmentin miestä hiihti enemmän kuin 100 km helmikuussa 1943.

JR 7; n miehille kertyi ”kansanhiihtosuorituksia” talvella 1943 noin 900000 km, mikä kertoo Tyrjän Rykmentin hyvästä hengestä!

SaPKon jääpallon Mestaruussarjaan noussut joukke talvella 1938. Valle Teijonmaa kuvassa seisomassa toinen oikealta. (kuvan lähde: SaPKo 75 vuotta kirja)

Sodan tappiot ja menehtyneitä jääkiekkoilijoita:

Kaikkiaan suomalaisia sotilaita ja lottia kaatui, katosi ja tai kuoli vammoihinsa talvi-, jatko- ja Lapin sotaan liittyen 93563.

Tammikuu- maaliskuu 1940, heinäkuu 1941, kesäkuu ja heinäkuu 1944 olivat raskaimmat yksittäiset kuukaudet tappioiden osalta Suomalaisille. Heinäkuussa 1944, jolloin mm.Valle Teijonmaa kaatui, menehtyi noin 7100 suomalaista.

Lisäksi ilmapommituksissa ja siviileihin kohdistuneissa partisaanihyökkäyksissä menehtyi sotien aikana noin 2100 henkilöä.

Sodassa kaatui muiden urheilijoiden joukossa myös useita jääkiekkoilijoita, mutta enemmän sota vaikutti kilpailevan jääpallon kehitykseen. Kaatuneiden pelaajien lisäksi varsinkin lajin toisen keskuksen, Viipurin menetys vaikutti jääpalloon dramaattisesti. Kaupungin menestyksekkäät joukkueet hajosivat ja viipurilaiset pelaajat hajaantuivat evakkoina ympäri maatamme.

Tampereen Ilveksen kasvatti Jussi Tiitola kaatui 20.12. Korpiselän Ägläjärvellä. Tiitolan kaikki 5 veljestä pelasivat Tampereen Ilveksen 1935 SM hopeaa voittaneessa joukkueessa.

Toinen Ilveksen pelaaja Erkki Rintala kuului myös Suomen MM-kisajoukkueeseen 1939 Baselissa. Ltn Rintala toimi komppanian päällikkönä jatkosodan hyökkäysvaiheessa Jääkäripataljoona 3:ssa ja oli mukana Aunuksen, Syvärin, Äänislinnan, Karhumäen ja Poventsan valtauksissa. Erkki Rintalan elämä sammui Poventsassa Äänisen pohjoisrannalla joulupäivänä 1941.

Jääkiekkovaikuttaja ja pelaaja Aaro Kivilinna edusti HJK:ta ja ehti pelata yhden maaottelun Viroa vastaan 20.2.1937 jolloin Suomi otti ensimmäisen maaotteluvoittonsa. Aaro Kivilinna on aateloitu Suomen Jääkiekkoleijonaksi nro 2.

Viipurissa syntynyt Aaro Kivilinna kaatui helmikuussa 1940 Johanneksen Kinnassaaressa. Venäläiset hyökkäsivät 11.2.1940 KTR 4:n 1.Patteriston 2.tykkipatterin tulenjohtopaikalle ja yksikön päällikkönä toiminut Aaro Kivilinna kaatui syntyneessä käsikähmässä.

Kivilinna palveli KTR 4:n I Patteristossa ja sotatie oli alkanut YH:n alkaessa Tuusulan Hyrylästä, missä Tuusulan Tykistö perustettiin talvi- ja jatkosotaan. Aaro Kivilinna oli sotilasarvoltaan luutnantti.

Aaro Kivilinnan muistoa kunnioitetaan edelleen, sillä vuodesta 1973 on Suomalaisessa jääkiekossa jaettu vuosittain parhaalle seuralle Aaro Kivilinna palkinto. Kauden 2016-2017 päätteeksi palkinnon sai kunnian vastaanottaa Helsingin IFK.

Holger Granström kaatui 22.7.1941 Espoon Miessaaressa. Hän palveli Ilmatorjuntamiehenä 1.Rannikkoprikaatissa. Jatkosodan alkaessa Holger sijoitettiin Miessaareen, mitä pidettiin onnekkaana ratkaisuna, mutta toisin kävi. Yksi Helsinkiin osunut pommi harhautui Miessaareen ja päätti Holger Granströmin elämän.

Holger Granströmiä voidaan pitää kiistatta yhtenä jääkiekkoilumme suurmiehistä sotaa edeltävänä aikana. Granström oli maajoukkueemme kapteeni ja maaotteluita kertyi 12.

Granström edusti Suomea Sveitsissä Baselin MM-kilpailuissa 1939 ja hänen kotiseuransa oli helsinkiläinen ”Kiffen”. Jääkiekon ohella hän edusti Suomea 12 kertaa jalkapallo maaotteluissa. Holger Granström on aateloitu jääkiekkoleijona nro 4 ja pelaajista pienimmällä numerolla. Lisäksi voidaan mainita, että Holger Granström palkinnolla palkitaan nykyisin jääkiekon C-nuorten SM-sarjan herrasmiespelaaja.

Helsinkiläinen Olof Nyholm pelasi myös Suomen Baselin MM-kisajoukkueessa 1939 ja oli samana vuonna voittamassa seuralleen Kiffenille ensimmäistä jääkiekon Suomen mestaruutta. Virallisia A-maaotteluja Nyholmille kertyi kahdeksan. Nyholm palveli Jalkaväkirykmentti 61:ssä, haavoittui vaikeasti Heinjoella 19.2.1940 ja kuoli vuorokautta myöhemmin sotasairaalassa Joutsenossa.

Muita sotiemme aikana kaatuneita jääkiekkoilijoita ovat Lasse Kaijala. Hän edusti mestaruussarjassa Turun Rientoa ja TPS:aa. Vänrikki Kaijala palveli JR 5:ssä ja kaatui hyökkäysvaiheessa elokuussa 1941 Viipurin mlk:ssa. Muita kaatuneita turkulaisia pelaajia ovat Roland Steffansson ja Karl Erik Lång (Åbo IFK). Steffansson kaatui Maaselässä lokakuussa 1941 ja hän palveli JR 24:ssä. Vänrikki Lång menehtyi Suursaareen pommitusoperaation yhteydessä helmikuussa 1942. Huonon sään takia 2 suomalaisten konetta syöksyi meren jäälle ja Lång oli mukana tähystäjänä toisessa Kotkan edustalle syöksyneessä koneessa, kaikki kuolivat.

Jorma Varjonen edusti TPS:aa yhdessä SM-sarja-ottelussa kaudella 1940-1941 Luutnantti Jorma Varjonen kaatui vasta 15.9.1944 Suursaaressa, kun Neuvostoliitto hyökkäsi saarelle ja vetäytyvä Saksa yritti estää saaren haltuunoton. Suomalaisia kaatui 36 joista yksi oli Varjonen. Saksalaisia kuoli 150, hukkui 900 ja noin 1000 joutui vangiksi.

Baselin MM-kisoissa Suomen maalia vartioi Lars Blom, joka edusti kotimaan sarjoissa Karhu-Kissoja. Vienan Karjalassa kuollut Blom palveli Rajajääkäripataljoona 6.ssa ja oli viimeinen Baselin joukkueesta sodassa kaatunut. Blom kaatui Ontajärvellä 19.3.1944.

Hämeenlinnan Tarmon Rauni Juselius pelasi jääkiekon SM-sarjassa kaudella 1940-1941 Juselius palveli lentäjänä Lentorykmentti 2:ssa ja toukokussa 1944 Juselius oli mukana kolmen koneen partiossa Itä-Karjalassa. Juseliuksen Morane-Saulnier kone ammuttiin alas 140 km Äänislinnasta kaakkoon Neuvostoliiton puolella Vytegrassa. Lentokoneen miehistö katosi koneen mukana.

Partiota johtaneen luutnantti Keijo Kuuselan kone ammuttiin myös alas, mutta hän pelastui laskuvarjolla, jäi myöhemmin kiinni ja joutui sotavankeuteen puoleksi vuodeksi. Rauhan palattua Keijo Kuusela saavutti Hämeenlinnan Tarmossa kaikkiaan 11 jääkiekon sm -mitalia vuosina 1945-1958 ja osallistui myös pelaajan Oslon olympiakisoihin 1952 Suomen joukkueessa.

Itsenäisyytemme juhlavuosi huipentuu 6.12.2017 jolloin Suomi juhlii 100 vuotista itsenäisyyttään. Meidän suomalaisten on erityisesti muistettava kunnioittaa kaikkia sotiemme veteraaneja, lottia ja sotiin osallistuneita ja erityinen kunnioitus niille, jotka lepäävät sankarihaudoissa tai ovat haudattu kentälle jääneinä. Ilman kaikkien heidän epäinhimillisiä ponnistelujaan Suomen hyväksi; Suomalainen yhteiskunta saattaisi olla aivan toisenlainen.

Joulukuun kuudentena 2017 on aika pysähtyä hetkeksi miettimään, minkälaisia kohtaloita maamme 600 sankarihautausmaata pitävät sisällään. Hyvää itsenäisyyspäivää!

Tuusulassa marraskuussa 2017

SaPKon toimihenkilö kaudella 2017-2018
Pekka Linden